Kategoria: Yhteisörakentajan opas

Kohti yhteisöllistä seurakuntaa

Tervetuloa tutustumaan Yhteisönrakentajan opas -sarjaan. Kevään aikana kokonaisuus julkaistaan pala palalta materiaalipankkiin. Tekstit on kirjoittanut Timo Pöyhönen jo parisen vuotta sitten, mutta ovat jatkuvasti ajankohtaisia ja hyödyllisiä yhteisön parissa pakertaville.

Teemoja tulee olemaan:

Mikä on yhteisö?
Yhteisö seurakunnan sisällä
Seurakunta Raamatussa / Jumalan perhe
Seurakunta Raamatussa / Temppeli
Seurakunta Raamatussa / Kristuksen ruumis
Pikakatsaus yhteisön rakentamiseen
Uuden yhteisön aloittaminen / Ydinryhmä kokoon
Opetuslapseuttaminen
Johtajuus
Miksi tarvitaan näkyä?
Neljä askelta kohti näkyä
Millainen on toimiva näky?
Näystä tavoitteisiin
Ihmissuhteiden synnyttäminen
Ryhmädynamiikasta
Ryhmän kehitysvaiheet
Hyväksymisen yhteisö / hyvä ilmapiiri
Messun uudistaminen
Vapaaehtoisten tukeminen
Vapaaehtoisten organisointi
Vapaaehtoisten valmennus

Kohti yhteisöllistä seurakuntaa

Länsimaissa ja varsinkin Suomessa eletään poikkeuksellisen yksilökeskeistä aikaa. Vaikka voi toki joskus olla rasittavaa joutua vastentahtoisesti sosiaaliseen kanssakäymiseen tai tilittämään tekemisiään toisille, individualismimme on mennyt jo liiankin pitkälle. Elämme ennenkokemattoman hyvinvoinnin keskellä, mutta yhä suurempi joukko meistä voi pahoin. Yksinäisyys on yhteiskuntamme pahin yksittäinen ongelma. On väistämätöntä, että meidän on yhteiskuntana muutettava toimintaamme. Tässä kirkko voi olla suunnannäyttäjä. Luomalla yksilökeskeisen ajan keskelle aitoa yhteisöllisyyttä seurakunta voi tehdä suuren palveluksen koko maallemme.

To be continued: Mikä on yhteisö?

Selvitys jumalanpalvelusyhteisöistä

Piispainkokous asettaman työryhmän selvitys jumalanpalvelusyhteisöistä kirkossamme on luettavissa tästä linkistä Sakasti-sivuilta. 

Spirit verkostosta mukana työryhmässä oli Uuden Verson pappi Timo Pöyhönen. Timo totesi selvityksen valmistuttua seuraavaa: ” Hyvä että tällainen selvitys on tehty kirkossa ja näin yhteisöjen asia on nostettu esille. Enää yhteisöt eivät ole jotakin, jota tapahtuu hämärässä, vaan osa kirkon virallista elämää.”

Selvityksen pohjamateriaalina on käytetty myös useampiakin Spirit-verkoston yhteisöjä.

Hävettääkö lasten kanssa kirkossa?

Herran kurissa ja nuhteessa. Niin lapset kasvatettiin vuosikymmeniä takaperin. Kuri ja nuhde ylsi myös kirkon penkkiin. Toista se on nykyaikana, kun kiintymysvanhemmuus ja lempeä kasvatus on vallannut alaa. Älkää käsittäkö väärin. Minä olen mainitsemieni kasvatussuuntien vankkumaton puolestapuhuja. Puu-ukkojen vuoleminen nuhteellisen kirkkokäyttäytymisen jälkeen kuulostaa korviini brutaalilta, kaikenmaailman raamatullisista vitsoista nyt puhumattakaan.
Silti, klo 10 sunnuntai-aamuna minä muserrun….

Lue koko teksti Lahden Kohtaamispaikan blogista tästä linkistä. 

Avain ylistyksen ymmärtämiseen: kulttuuri

Oletko joskus ihmetellyt, miksi ylistyksessä noustaan ja nostetaan kädet ylös? Miksi esimerkiksi körtit polvistuvat? Miksi olemme kirkossa aran hiljaisia ja jäykkiä, kun samalla Afrikan luterilaisessa kirkossa tanssitaan iloisesti? Uskallan tarjota tähän vastausta: kulttuuri.

Seuratessani kaiken kirjavaa uskovien joukkoa Suomessa olen todennut, että sekoitamme käytöksen uskonelämään. Ajattelemme kulttuurin olevan jumalista tai jopa välttämätöntä Jumalan toiminnalle.

Yhdenlaisessa kulttuurissa ylistysbändin tulee soittaa palvovaa musiikkia, jonka aikana nostetaan käsiä silmät kiinni intohimoisesti sydäntä vuodattaen — ja luullaan Jumalan läsnäolon olevan vallitsevassa tunnelmassa. Näin subjektiivinen kokemusmaailma sanelee hengellisen todellisuuden. Toinen ääripää kieltää koko subjektiivisen kokemuksen merkityksen, ja määrittää rationaalisesti rajat Jumalan toiminnalle. Tässä kulttuurissa asiat käsitellään järjellä hillityn teologisesti, jotta ne eivät olisi liian epäluotettavia.

Ongelmallista on mielestäni se, että kukin uskovien ryhmä yrittää asettaa säännöt aidolle uskonelämälle. Kuitenkin kaiken vouhotuksen tai ilmeettömyyden kuoren alta paljastuu Jeesukseen uskovia ihmisiä, jotka haluavat toimia oikein uskonsa tähden. Nämä uskovat ovat vajavaisia luullessaan oman kokemuksensa olevan universaali vastaus kaikille uskoville. Itse olen sortunut tähän useasti, mutta ajan myötä oppinut katsomaan yhä enemmän kulttuurin läpi: puhukoon puhuja millä sävyllä tahansa, sisältö ja hedelmä ratkaisevat.

Minulla on ehdotus, millaista kulttuuria meidän kannattaa vahvistaa: Jeesuksen julkisen toiminnan kulttuuria. Jeesuksen tapa kohdata ihmisiä, puhua ja tehdä ihmeitä ovat meille malli rakentavasta kulttuurista. Jeesus ei tarvinnut tunnepohjaisia rituaaleja siihen, että Pyhä Henki toimi – eikä Hän toisaalta pitänyt tunteita sisällään, kun oli niiden ilmaisemisen aika. Hän oli kokonaisvaltainen. Me ihmiset olemme monesti liian yksiselkoisia ja aina rajaamassa Jumalan toimintaa.

Pitäkäämme silmämme auki, sillä Jumala on paljon suurempi kuin ymmärrämmekään!

Sakari Heikkilä

1 2 3