Materiaalipankki

Näystä tavoitteisiin

Selkeän ja innostavan näyn muodostamisen jälkeen varsinainen työ vasta alkaa. Vaikka toki hyvä näky alkaa melkein itsestäänkin toteutua, mikäli ihmiset sisäistävät sen, tarvitaan kuitenkin johtajuutta ennen kuin näky alkaa muuttua pitkäjänteiseksi toiminnaksi. Tässä prosessissa auttaa selkeä tavoiteasettelu.

Käytännössä hyvän visiolausekkeen ja tavoitteen erottaminen on hankalaa. Sama koskee mission ja vision välistä suhdetta. Se mitä aiemmin nimitimme näkylausekkeeksi, on monissa tapauksissa samalla missiolauseke, sillä se ilmaisee yhteisön tarkoituksen. Tärkeintä ei nyt ole loistaa johtamistaidon kursseilla oikeilla käsitemäärittelyillä, vaan luoda suuntalinjoja seurakuntayhteisön perustaksi. Lyhyesti määriteltynä tavoite on vision käytännöllinen sovellus. Hyvä tavoite muuttaa yleisluontoisen tulevaisuuden kuvan konkreettisiksi välietapeiksi, joiden kautta tavoitetilaan päästään ikään kuin vaihe kerrallaan.

Tavoitteita koskevat pitkälle samat kriteerit kuin näkyäkin, mutta tavoitteen kohdalla korostuu yksiselitteisyys ja konkreettinen mitattavuus. Mitattavuuteen liittyy tavoitteen tärkeä ulottuvuus eli aikasidonnaisuus. Tavoite piirtää takarajan, johon mennessä asia pitää olla hoidettu. On hyvä asettaa sekä lyhyen että pitkän tähtäimen deadlineja. Kannattaa myös määritellä selkeästi, kuka on vastuussa tavoitteen toteutumisesta. Ilman näitä konkreettisia mittareita ja vastuita tavoitteet jäävät vain hyviksi aikomuksiksi ja ovat siten hyödyttömiä.

Esimerkiksi erään yhteisöni visiolausekkeen yksi osa oli rakentaa seurakuntaa, joka on kuin hyvä perhe. Lausekkeen alla oli selitetty tätä tarkemmin ja siinä puhuttiin mm. keskinäisestä välittämisestä ja hyväksyvästä ilmapiiristä.

Miten tällainen yleisluontoinen näky muutetaan tavoitteiksi? Vaikkapa miettimällä ensin, mitkä tekijät edesauttavat perheenomaisen ilmapiirin syntymistä. Vastaukseksi voisi kelvata esimerkiksi se, että ihmiset tuntevat toisensa ja erilaisuutta arvostetaan. Tästä voidaan sitten johtaa jokin konkreettinen tavoite, vaikkapa että puolen vuoden kuluttua olemme luoneet systeemin, jossa jokainen uusi kävijä kohdataan henkilökohtaisesti ja valitaan hankkeelle vastuuhenkilö. Tai tavoitteeksi asetetaan, että vuoden kuluttua yhteisömme ilmapiiri on hyväksyvämpi erilaisuutta kohtaan.

Ensimmäinen tavoite on selkeä, sillä sen mittaaminen on periaatteessa helppoa. Voimme seurata, kuinka moni uusista kävijöistä osallistuu uusien iltoihin ja miten ne auttavat ihmisiä pääsemään porukkaan. Jälkimmäisessä esimerkissä mittaaminen on haastavaa, mutta ei ehkä aivan mahdotonta. Voidaan esimerkiksi tehdä kysely, jossa asiaa selvitetään. Jälkimmäinen tavoite on kuitenkin sen verran epämääräinen, että se saattaa helposti jäädä hurskaaksi toiveeksi. Parempi olisi yrittää muotoilla se konkreettisemmaksi, kuten seuraavassa esimerkkilauseessa: ”Vuoden kuluttua ainakin yhdellä toimintaan osallistuvalla miehellä on pitkä tukka”.

Tavoitteisiin liittyy hengellisessä kontekstissa se vaikeus, että kuinka pitkälle tavoitteita voi asettaa määrällisien kriteerien mukaan. Raamatussa sanotaan, että Jumala antaa kasvun. Tarkoittaako tämä, että määrällisiä tavoitteita ei voi asettaa ollenkaan, tai jos asetetaan, niin niillä mitataan Jumalan tehokkuutta? Mielestäni vastaus on periaatteessa kyllä. Emme voi asettaa sellaista tavoitetta kuin että ensi syksyn aikana toiminnassamme tulee kymmenen ihmistä uskoon, sillä sen toteutuminen ei ole ihmisten toiminnasta kiinni (vaikka toki tietty korrelaatio onkin havaittavissa). Onkin parempi asettaa lähinnä laadullisia tavoitteita ja luottaa siihen, että korkean laadun myötä myös määrät alkavat vääjäämättä kasvaa. Tästä aiheesta suosittelen lukemaan lisää Christian A. Schwarzin kirjasta Maalaa maailmasi – seurakunnan luontainen kehitys.

Kirjoittaja: Timo Pöyhönen

To be continued: Ihmissuhteiden synnyttäminen