Materiaalipankki

Seurakunta Raamatussa 2/3, Temppeli

Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen. Ef 2:20-22

Juutalaisille Jerusalemin temppeli oli uskonnon keskuspaikka. Sinne matkustettiin pitkien matkojen päästä, sillä uskomuksen mukaan temppelissä lausuttu rukous tuli varmemmin kuulluksi. Muinaisesta temppelikultista on vieläkin jäljellä rippeitä. Nykyään hurskaat juutalaiset kiikuttavat rukouksiaan pienillä lappusilla itkumuurin rakosiin ja niitä jopa voi lähettää faksilla ja sähköpostilla muurille vietäviksi. Kaikki tämä kertoo juutalaisuuteen kuuluvasta Jerusalemin temppelin erityisasemasta. Se oli Jumalan erityisen läsnäolon paikka, Herran huone.

Uudessa testamentissa Jerusalemin temppelin korvaa seurakunta. Sitä koskevat kaikki samat lupaukset kuin kivistä tehtyä temppeliäkin. Siten seurakunta on Jumalan erityisen läsnäolon paikka, Pyhän Hengen temppeli. Jeesus itse lupaa, että missä kaksi tai kolme on hänen nimessään koolla, siellä hän itse on heidän keskellään (Matt 18:20). Seurakunnassa Jumala on erityisellä tavalla kohdattavissa.

Yhteisöllisyyteen tämä kaikki liittyy, kun tarkastelemme Paavalin vertausta seurakunnasta temppelinä hieman tarkemmin. Paavali sanoo, että tämä Jumalan temppeli ei ole tehty kivistä vaan ihmisistä. Sen muodostavat kaikki seurakunnan jäsenet. He ovat kuin eläviä kiviä, joita muotoillaan, jotta ne sopivat hyvin toisiinsa. Elävä kivi tarkoittaa hakattua, veistettyä kiveä. Me seurakuntalaiset siis muodostamme yhdessä Jumalan pyhän temppelin. Kukin meistä on kivi suuressa rakennuksessa, jonka keskellä Jumala on erityisellä tavalla kohdattavissa. Toisin sanoen hän ilmaisee itsensä meidän kauttamme (1 Kor 12:7).

Usko elpyy yhteydessä

Nykyisin moni uskovakin ajattelee, ettei tarvitse seurakuntaa ollakseen kristitty. Ihanteena on uskominen ilman välikäsiä. Uskominen ilman seurakuntaa ei kuitenkaan pidemmän päälle hyvä ratkaisu. Moni muistaa rippikoulusta tutun vertauksen, jonka mukaan yksinäinen puu ei kauan pala – tarvitaan nuotio. Vertaus pitää paikkansa, sen ovat lukemattomat ihmiskohtalot todistaneet. Jumala ei ole antanut seurakuntaa huvikseen, vaan sillä on tärkeä merkitys hengelliselle elämälle.

Vähän aikaa usko selviää ilman yhteyttä toisiin kristittyihinkin, mutta ajan kuluessa tilanne muuttuu. Usko alkaa hiipua. Huomaan tämän lainalaisuuden omassa elämässäni aina kesäloman aikaan. Lomalla haluan ottaa etäisyyttä työhöni eli seurakuntaelämään. Aluksi en huomaa mitään eroa, mutta viikon parin kuluttua havahdun, kun uskon asiat ovat alkaneet painua tajuntani takaosiin. Mitä pitemmälle loma edistyy, sitä teoreettisemmaksi ja etäisemmäksi hengellisyys elämässäni kääntyy. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun tulen takaisin uskovien yhteyteen. Jo muutaman tapaamisen jälkeen alan olla taas iskussa. Uskoni elpyy ja alkaa vaikuttaa arjessa. Siksipä kai Heprealaiskirjeessä varoitetaan laiminlyömästä seurakunnan yhteisiä kokoontumisia. Siellä tiedetään, kuinka heikko ihminen on ilman toisten tukea. Hepr 10:24-25 

Kirjoittaja: Timo Pöyhönen

To be continued: Seurakunta Raamatussa 3/3, Kristuksen ruumis