Avainsana: hyvä ilmapiiri

Hyvä ilmapiiri ja hyväksymisen yhteisö

Millainen on hyvä ilmapiiri?

Olen paljon miettinyt, mikä on hyvän seurakunnan tärkein yksittäinen asia. Aivan ensimmäiseksi tulee mieleen vahva hengellisyys ja hyvä sanan julistus. Ne ovat varmasti tärkeitä asioita ja oikeastaan koko homman ydin. Silti olen sitä mieltä, että on yksi asia, joka on vieläkin tärkeämpi – ilmapiiri. Nimittäin jos ilmapiiri on huono, eivät loistavat raamattutunnit tai rukouskokoukset myöskään toimi. Ja toisaalta, jos seurakunnassa on hyvä ilmapiiri, ihmiset sietävät pahojakin puutteita ohjelmassa. ”Ylitse kaiken varjele siis ilmapiiriä, sillä siitä elämä lähtee.”

Hyvän ilmapiirin syntymiseen on olemassa yksi tavoite, jonka saavuttaminen on erittäin vaikeaa, mutta joka onnistuessaan luo aivan mahtavan ilmapiirin. Tämä periaate on Kristuksen kaksiluonto-opista tuttu jumalallisen ja inhimillisen tasapaino. Silloin, kun seurakunta on yhtä aikaa sataprosenttisesti hengellinen ja sataprosenttisesti inhimillinen, on saavutettu paljon. Silloin ollaan tosissaan Jumalan kanssa. Häntä etsitään kokosydämisesti ja ollaan kuuliaisia Jumalan sanalle. Mutta tämä tehdään täydesti ihmisinä, hurskastelematta ja elämän realiteetit tunnustaen.

Muistan, kun tämä asia avautui minulle. Se tapahtui opiskelijoiden rukoushetkessä, jossa harjoittelimme profetoimista. Kuulostaa varmasti hurskaalta puuhalta ja sitä se ilman muuta olikin. Mutta tunnelma tilanteessa oli kaikkea muuta kuin hurskas. Porukka nauroi toistensa profetioille estoitta ja ankarat retoriset piikit saattelivat jokaista virhettä, kaikella rakkaudella tietenkin. Siinä hetkessä tavoitettiin jotain todellista. Emme millään muotoa halveksineet profetoimisen lahjaa tai rukousta, päinvastoin. Mutta silti emme hetkeäkään kuvitelleet itsestämme liikoja tai alkaneet otsa kurtussa kuiskia pyhän ilmapiirin saattelemina. Ei, vaan olimme aidosti sellaisia kuin olimme, ilman ylimääräistä uskonnollista kuorrutusta. Sellainen on hyvän seurakunnan ilmapiiri.

Hyväksymisen yhteisö

Hyvä ilmapiiri on sellainen, jossa ihmiset kokevat syvää hyväksyntää. Yksi suurimmista esteistä ihmisten tulla seurakuntaan on pelko tuomituksi tulemisesta. Jeesus ei turhaan varoittanut jatkuvasti juuri tästä, sillä juuri toisten katsominen nenänvartta pitkin on ollut kristittyjen tavallisimpia syntejä läpi historian. Vielä tänäkin päivänä seurakunnan ulkopuolisille ihmisille tulee sanasta ”uskovainen” mieleen fanaattinen julistus ja toisten yläpuolelle asettuminen. Mutta silloin kun seurakunta onnistuu heijastamaan Jeesuksen läpitunkevinta luonteenpiirrettä eli armollisuutta, se vetää puoleensa kuin hunaja kärpäsiä.

Keskinäinen rakkaus oli se tuntomerkki, josta Jeesus toivoi hänen seuraajansa tunnettavan. Hyvään ilmapiiriin kuuluu aito välittäminen. ”Katsokaa, kuinka he rakastavat toisiaan”, kerrotaan sanotun ensimmäisistä kristityistä. Hyvä seurakunta ei siis ainoastaan hyväksy erilaisia ihmisiä tai suvaitse heitä, vaan hyvässä seurakunnassa ihmiset tulevat rakastetuiksi. Muistan, kun lähdin eräästä yhteisöstäni muualle töihin. Viimeisessä yhteisessä tilaisuudessa käyttäessäni kiitospuhetta ymmärsin jotakin siitä, miltä ehkä Jeesuksesta tuntui jäähyväispuhetta pitäessään. Ymmärsin, miksi hän puhui niin paljon rakkaudesta. Olin rakentaessani yhteisöä saanut kokea niin paljon rakkautta, että se oli parantanut paljon haavoja sisimmästäni. Hyvä yhteisö on kuin terapiaa.

Huumori kuuluu seurakuntaan

Hyvään ilmapiiriin kuuluu rentous ja lupa olla oma itsensä sekä ennen kaikkea huumori. Joku on sanonut, että kasvavien seurakuntien eräs tunnusmerkki on se, että niissä nauretaan paljon – myös messuissa. Olen joskus miettinyt, millaista oli Jeesuksen ja opetuslasten kokoontumisissa. Kirkon tradition näkökulmasta katsottuna opetuslasten keskustelun varmaankin ajatellaan liikkuneen asialinjalla. Vaan mitenkähän lienee – istuivatko he iltanuotiollakin otsat kurtussa keskustellen sivistyneesti teologiaa? Arvelisin, että kaikkea muuta!

Nuorena harrastin rumpujen soittoa ja olin mukana useammassakin gospelbändissä. Näiden kokemusten valossa en usko, että opetuslapsiporukalla olisi ollut tylsää. Nuorten miesten reissuihin kuuluu huumori siinä määrin kiinteästi, että en voi kuvitella Jeesusta ja opetuslapsia istumassa vakavina iltanuotiolla Gennesaretin järven rannalla. Pikemminkin voin sielussani kuulla, kuinka tyynen järven hiljaisuuden rikkoo kauas kantautuva naurunremakka.

Ilmapiirin luominen alkaa johtajasta ja johtajista ja se etenee säteilyvaikutuksena läpi yhteisön. Ensimmäinen askel on johtajan esimerkki. On luovuttava pastorin roolista ja tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi. Saarnoissa on hyvä kertoa melko avoimesti omista kamppailuistaan, jopa lankeemuksista ja epäonnistumisista. Tämä saattaa aluksi hirvittää, kun olisi niin mukavaa pitää onnistujan roolista kiinni. Mutta ellei johtaja uskalla riisua naamareita, eivät seuraajatkaan tee niin. Sama koskee erityisesti johtoryhmän työskentelyä. Johtoryhmä ei saa keskittyä vain asioihin, vaan kokoontumisissa on hyvä harrastaa avoimuutta. Johtoryhmän kulttuuri heijastuu muuhun yhteisöön takuuvarmasti – hyvässä ja pahassa. Tästä teemasta kehotan lukemaan loistavan kirjan: John Burke: Täydelliset älkööt vaivautuko (Päivä). 

Kirjoittaja: Timo Pöyhönen

To be continued: Hyväksymisen yhteisö