Avainsana: opetuslapseus

Opetuslapseuttaminen

Edellä kuvatun läheisen suhteen johtajan ja johdettavien välillä tulisi kasvaa prosessiksi, josta voidaan käyttää nimitystä opetuslapseuttaminen (tai mentorointi). Työtapa on maailmalla seurakuntatyön kuumimpia trendejä tällä hetkellä. Kyse ei ole muotioikusta, vaan se on kuulunut seurakunnan rakentamiseen alusta lähtien. Jeesus toimi samoin. Vaikka hän julisti välillä tuhansille kuulijoille, hänen toimintansa menestyksen varsinainen selittäjä oli se, miten hän toimi opetuslastensa kanssa. Hänhän ei jakanut huomiotaan samalla tavoin kaikille, vaan valitsi kolme ryhmää, joita valmensi syvällisemmin kuin muita. Suurin ryhmistä oli 72 opetuslapsen joukko, jotka hän mm. lähetti pareittain edellään kaikkiin niihin kaupunkeihin, joihin itse aikoi mennä.

Tästä joukosta hän valitsi kaksitoista läheisintä opetuslasta, joille hän esimerkiksi selitti kaiken sen, mitä hän vertauksilla oli kansalle opettanut. Ja jos luemme evankeliumeita oikein tarkkaan, huomaamme, että hän valitsi vielä näistä kahdestatoista kolme kaikkein läheisintä oppilasta, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen. Nämä kolme hän otti mukaansa kirkastusvuorelle, herättämään kuollutta tyttöä ja rukoilemaan Getsemaneen.

Opettaminen

Jeesuksen toiminnan ydin oli juuri opetuslasten kasvattaminen. Hän panosti heihin paljon aikaa ja valmensi heitä vaihe kerrallaan apostoleikseen. Aluksi oppilaat saivat seurata mestarinsa työskentelyä vierestä ja oppia esimerkin kautta. Samalla Jeesus piti heille yksityisopetusta. Evankeliumeissa ikään kuin ohimennen mainitaan, että vähän väliä Jeesus vetäytyi opetuslastensa kanssa yksinäisyyteen tai lähti jopa ulkomaille saadakseen opettaa heitä rauhassa (Matt 15:21). Näiden sessioiden sisällöstä meille ei kerrota paljoakaan, mutta varmasti Jeesus opetti oppilailleen ainakin Jumalan valtakunnan lainalaisuuksia ja toimintaperiaatteita. Eräs Jeesuksen käyttämä metodi oli käydä tiukkojen tilanteiden jälkeen analyysipalaveri, jossa opetuslapset saivat vapaasti kysellä, miksi Jeesus oli toiminut niin kuin toimi tai mitä hän vertauksillaan oli tarkoittanut. Tällaisista meillä on useita välähdyksiä evankeliumeissa (mm. Matt 13:10, 17:19).

Toiminta

Opettaminen oli tärkeä osa koulutusohjelmaa, mutta Jeesus ei jättänyt asioita ainoastaan teorian tasolle, vaan laittoi opetuslapsensa myös töihin. Evankeliumeissa kerrotaan, kuinka Jeesus lähetti opetuslapsiaan pareittain kiertämään Israelin paikkakuntia. Näin Jeesuksen työ moninkertaistui, kun hänen sanomansa levisi myös niihin paikkoihin, mihin hän ei itse voinut mennä. Tärkeintä oli kuitenkin se, että opetuslapset pääsivät kokeilemaan siipiään tositoimissa. Totuushan on, että usein työn oppii oikeasti vasta itse tekemällä.

Jeesuksen mallintaman periaatteen mukaan toimittiin alkukirkossa muutenkin. Paavalilla oli useita opetuslapsia mm. Timoteus, Demas, Crescens ja Titus. Niin ikään Paavali itse oli ilmeisesti Barnabaan oppilas. Toisessa Timoteus-kirjeessä Paavali opettaa oppilastaan toimimaan samalla tavoin, kuin hän oli toiminut: ”Kaikki, mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita” (2. Tim 2:2).

Vaiheet

Saman kirjeen ensimmäisessä luvussa Paavali paljastaa jotakin siitä, mitä Timoteuksen opetuslapseuttamiseen oli kuulunut. Mielestäni Paavali kiteyttää tässä luvussa varsin pitkälle opetuslapseuttamisprosessin kulun. Ensimmäinen ja tärkein ulottuvuus oli rukous oppilaan puolesta. Paavali kertoo, että hän rukoili Timoteuksen puolesta ”lakkaamatta, päivin ja öin”. Toinen ulottuvuus oli Timoteuksen varustaminen. Paavali rohkaisee Timoteusta puhaltamaan täyteen liekkiin sen armolahjan, jonka tämä oli saanut Paavalin laitettua kätensä hänen päälleen. Samassa yhteydessä Paavali harjoittaa mentorin tärkeää tointa, kun hän valaa Timoteukseen rohkeutta. Mentorin rohkaisevat sanat voivat olla oppilaalle tiukassa paikassa kullan arvoisia. Vielä Paavali mainitsee, että hän on ollut Timoteuksen opettaja uskon ja rakkauden tasolla. Hengellinen ohjaus on koko opetuslapseuttamisen ydin, sillä Jeesus antaa omille opetuslapsilleen juuri tämän tehtävän: ”opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa”.

Myös nykyajan seurakuntayhteisön rakentamisessa kannattaa hyödyntää opetuslapseuttamisen ikiaikaista ja tehokkaaksi todettua menetelmää. Idean ydin on yksinkertaisesti se, että yhteisön johtaja kerää ympärilleen muutaman nuoren aikuisen, joille hän pyrkii siirtämään kaiken sen, mitä on itse oppinut Jeesuksen seuraamisesta ja seurakunnan rakentamisesta. Opetuslapsia ei kannata kerätä kovin montaa, sillä kontakti jää pinnalliseksi eikä opettajalla ole tarpeeksi aikaa paneutua kunkin oppilaan tilanteeseen. Jos Jeesus pystyi keskittymään täysillä ehkä vain kolmeen ja korkeintaan kahteentoista, niin tuskinpa tavallisen pastorin kannattaa haaveilla ainakaan isommasta oppilasjoukosta.

Anna aikaasi

Ytimeltään opetuslapseuttaminen ei ole mitään muuta kuin oman elämän jakamista avoimesti toisten kanssa. Tähän tarvitaan sitä, että työntekijä antaa aikaansa valituilleen. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että hengellisen työn tekeminen yhdessä ei vielä riitä. Tarvitaan enemmän. Tarvitaan sitä, että johtaja ja opetuslapsi viettävät aikaa yhdessä myös työkuvioiden ulkopuolella, ilman seurakuntarooleja. Toinen on opittava tuntemaan aidosti sellaisena kuin hän on, kipuineen kaikkineen.

Käytännössä kiireisen työntekijän kalenteriin on vaikea raivata tilaa kovin tiiviille opetuslapsisuhteelle. Siksikään opetuslapsia ei kannata ottaa kovin monta, pari riittää aluksi oikein hyvin. Kalenteriongelmaan voi yrittää keksiä myös luovia ratkaisuja. Eräs kollegani mm. pyysi nuoria oppilaitaan kotiinsa aamupalalle ja muihin arjen askareisiin. Näin opetuslapset saivat todella nähdä, millaista on ”hengellisen sankarin” arki.

Pelkän ajanvieton sijaan opetuslapseuttamisessa on kysymys tietoisesta, tavoitteellisesta toiminnasta. Työntekijän tavoitteena on auttaa oppilastaan kasvamaan siihen, mihin Jumala haluaa tämän viedä. Tämä edellyttää mallin antamisen lisäksi analyyttistä otetta ja tietoista opastamista. Valmiiden vastausten antamista on kuitenkin syytä välttää, sillä tavoitteena on auttaa opetuslapsia löytämään itse vastauksensa. Oppaana voi toimia tehokkaasti jo pelkästään esittämällä hyviä kysymyksiä.

Toiminnan tarkkailu

Hyvä tekniikka opetuslapseuttamisessa on Jeesuksen käyttämä tapa pyytää nuoria mukaansa erilaisiin hengellisiin työtehtäviin ja sitten analysoida koettua yhdessä. Eräällä kollegallani, joka tekee paljon kiertävää julistustyötä, on tapana ottaa reissuillensa mukaan aina pari opetuslasta. Joskus oppilaille löytyy järkevää tekemistä, mutta välillä tehtäviin saattaa kuulua vaikkapa ”hengellisen ilmapiirin tarkkailua”. Tärkeintä ei olekaan, mitä tehdään vaan, että opetuslapsilla on mahdollisuus nähdä, mitä hengellinen työ käytännössä on. Oleellista on myös analysoida yhdessä koettua. On hyvä, että opettaja kertoo tapahtuneen jälkeen, miksi hän toimi tilanteessa niin kuin toimi. Tällainen analysointi on molemmille erittäin opettavaista.

Lopulta Jeesusta on uskallettava seurata myös siinä, että vapaaehtoisille annetaan todellisia vastuita. On oikeastaan aika huikeaa ajatella, että Jeesus päästi oppilaansa tekemään konkreettisesti samaa työtä kuin hän itse teki. Opetuslapset kiersivät opettamassa kansaa, parantamassa sairaita ja ajamassa ulos pahoja henkiä. Tällaisen valtuutuksella Jeesus osoitti oppilailleen uskomattoman vahvaa luottamusta. Uskaltaisimmeko me työntekijöinä luottaa suojatteihimme yhtä paljon?

Opetuslasten valitseminen

Keitä sitten voisi pyytää opetuslapsikseen? Edellä puhuin ydinryhmän valitsemisesta, ja samoja kriteereitä voi ehkä käyttää myös tässä. Opetuslasten valinnassa luonteen ominaisuudet ja asenne korostuvat kuitenkin vielä enemmän kuin ylipäätään johtajien valinnassa. On hyvin tärkeää, että asenne on kunnossa, sillä tiedolliset ja taidolliset puutteet korjaantuvat prosessissa mutta väärän asenteen muokkaaminen voi olla mahdotonta. Etsi siis ihmisistä näitä ominaisuuksia:

* Uskollisuus – kyky pitää kiinni sitoumuksistaan

Älä ota henkilöä, joka luistaa vastuistaan tai peruuttaa tapaamisia ilman hyvää syytä. Kasvu vaatii sitoutumista ja työtä.

* Saatavuus – halu antaa aikaansa prosessiin

Ei kannata ottaa lähelleen ihmisiä, joilla ei ole aikaa tapaamisiin. Aika on pohjimmiltaan asennekysymys, sillä siihen aina löytyy aikaa, mikä todella motivoi.

* Aloitekyky – sekä suhteessa Jumalaan että tehtäviinsä

Opetuslapsistasi pitäisi tulla johtajia, jotta työsi voisi moninkertaistua. Älä kerää perässähiihtäjiä vaan tienraivaajia.

* Oppimishalu – halu oppia sinulta

Oppiminen edellyttää nöyryyttä. Etsi siis ihmistä, joka janoaa oppia uutta ja haluaa mennä eteenpäin. Oppilaan tulisi arvostaa opettajaansa eli hänellä täytyy olla halu oppia juuri sinulta.

* Tavoitteellisuus – halu ja into kasvaa johtajana

Asenne ratkaisee lopulta ja voimakas tahto vie läpi harmaan kiven.

* Hengellinen palo

Vaikka puolisydäminen saattaisi matkalla syttyä, kannattaa valita niitä, joiden sydämissä palaa jo. Mutta seuraile heitä, etteivät he polttaisi itseään loppuun.

Opetuslapseuttamisen pitkän tähtäimen tavoite on ikään kuin ”monistaa” työntekijä muissa ja näin moninkertaistaa yhden henkilön panos toisten kautta. Tietenkään opetuslapseuttaminen ei ole monistamista siinä mielessä, että oppilaista tulisi samanlaisia kuin esikuvansa. Heillä kaikilla on oma persoonansa ja omat lahjansa sekä kutsumuksensa, eikä tervehenkinen mentorointi turmele heidän ainutlaatuisuuttaan. Se, mikä tarttuu, on tietty arvomaailma ja näkemys, joka ohjaa oppilaat toimimaan samaan suuntaan kuin johtaja, vaikka kukin meneekin sinne omaa reittiään. Kuitenkin opetuslapseuttamisen avulla yksittäisen työntekijän näky alkaa levitä ja pitkäjänteisen työn tulokset ylittävät kymmen- tai satakertaisesti sen, mihin työntekijä yksin olisi parhaimmillaankaan päässyt.

Kirjoittaja: Timo Pöyhönen

To be continued: Johtajuus