Materiaalipankki

Evankeliumi menee eteenpäin uusien yhteisöjen kautta – Case Turun Varikko

Turun Mikaelinkirkon kivilattioilla käy vilske. Kymmenet taaperot konttaavat ja juoksevat penkkien alla ja välissä. Alkamassa on Varikkomessu, pian kolmevuotiaan Varikko-yhteisön tilaisuus. Joka toinen sunnuntai-ilta järjestettävä jumalanpalvelus kokoaa sanan ja sakramentin ääreen 80–130 henkeä.

Kirkon etuosassa flyygelin vieressä istuu pian lääkäriksi valmistuva Matias Pehkonen. Syksyllä Varikkomessun bändissä aloittaneella miehellä on kädessään kitara, josta pian lähtee ilmoille messun avauskappaleen soinnut.

Vielä viime kevääseen asti Pehkonen oli vaimonsa kanssa ollut mukana Kansan Raamattuseuran toiminnassa, mutta samalla etsinyt kokonaisvaltaisempaa yhteisöä tai seurakuntaa. Juuri KRS:n kontaktien kautta he keväällä löysivät tiensä Varikkoon. ”Heti ensimmäisen Varikkomessun jälkeen tunsimme, että tähän yhteisöön haluamme sitoutua”, Pehkonen muistelee. ”Messussa oli hyvä olla. Musiikki oli jotenkin elävää ja ylistykselle oli oikeat lähtökohdat”, kitaristi kertoo viitaten ylistystä edeltäneeseen rippiin.

Alkuinfojen ja -rukouksen jälkeen lapset haetaan omiin ohjelmiinsa. Eri ikäisille lapsille on omat pyhäkoulunsa, ja tämä saa kiitosta myös Pehkoselta: ”Varikossa on mukana paljon perheitä, ja yksi syy sille on varmasti se, että lapsille on omaa, ohjattua tekemistä.”

Ehtoollisen aikaan alttarille astuu siihen asti penkissä istunut mies (messun alussa hän on kiinnittänyt konttaavan lapsen irrottaman videoprojektorin johdon takaisin paikalleen, mutta tästä ei vielä ole voinut päätellä hänen olevan koko yhteisön ainoa palkattu työntekijä). Ehtoollista jakamaan tullut pappi on nimeltään Pyry Winter. Hänen missionsa tehdä itsensä tarpeettomaksi on päässyt jo näin pitkälle.

Hänen näkynsä puolestaan voisi tiivistää kolmeen sanaan: kutsua, varustaa ja lähettää. Halu luoda yhteisö mikä ei perustu tilaisuuksiin vaan yhdessä kasvamiseen lähti liikkeelle Winterin perheen ruokapöydän äärestä.
”Homma lähti liikkeelle siitä, että kutsuimme ihmisiä syömään, jaoimme näkyä ja rakensimme luottamusta. Elämässä kannattaa satsata ihmisiin. Jumalan valtakunta rakentuu ihmissuhteiden varaan.”

Winterin puhuessa ajatuksissa vilahtelevat kuvat ja kertomukset ensimmäisen seurakunnan ajalta, jolloin kokoonnuttiin ihmisten kodeissa ja jokaisella oli jotain annettavaa, kullakin lahjojensa mukaan. ”Opetuslapseuttaminen ja valtuuttaminen ovat vastuun ja vapauden antamista tavallisille ihmisille. Nuorta sukupolvea ei voi pakottaa edellisen polven kulttuuriin. Työntekijävetoinen seurakuntamalli toimi 100 vuotta sitten, muttei toimi enää.”

Varikon ydinajatukseen kuuluu, että seurakunnan tai yhteisön, pienryhmän tai kristityn ei tule olla vain itseään varten. ”Kun kysymme, mitä voimme antaa, olemme palvelemassa ja toisia varten”, Winter tiivistää. ”Kristityn elämän ytimessä on palvelu. Näen ihmisten lahjoja ja rohkaisen ja kannustan heitä. Haluan nähdä, että seurakuntalaiset kukoistavat.”

Messun päätteeksi iltapalaa nautitaan kirkkosalin etuosassa. Perinteisesti kirkollisten tilaisuuksien jälkeen kysytään, oliko tilaisuus onnistunut. Pyry Winter ei kysy. Hänelle tärkeämpi kysymys on, onnistuivatko ihmiset? ”Seurakuntaelämä on kovin toiminta- ja kokouskeskeistä. Monesti tuntuu siltä, että se on eräänlainen ohjelmatoimisto joka tulee yhteen vain järjestääkseen tilaisuuksia. Oma näkyni seurakunnasta on, että se voisi elää yhdessä tätä elämää toteuttaen Jumalan antamaa lähetyskäskyä. Yhteisestä elämästä ja rukouksesta nousee kyllä myös tilaisuudet ja niiden toteutus, mutta niiden järjestäminen ei ole olemassaolomme syy.”

Pastori haluaisi, että käyttäisimme tilaisuuksia saadaksemme ihmiset onnistumaan, ei ihmisiä saadaksemme tilaisuudet onnistumaan.
”Lisäksi meidän tulee rohkaista ihmisiä mokaamaan. Silloin näemme ettei seurakunta ole täydellisten porukka, ja toisaalta juuri virheistä oppii parhaiten ja tapahtuu kasvua”, hän lisää.

Tällaiseen yhteisöön Matias Pehkosenkin oli helppo lähteä mukaan. ”Oma päätös sitoutumisesta toi mukanaan sen, että esimerkiksi ihmissuhteisiin uskalsi panostaa.”

”Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että saan olla tässä mukana.”

Teksti ja kuva: Erne Hakala.