Materiaalipankki

Vapaaehtoisten valmennus

Vapaaehtoisten valmennus

Oleellinen osa vapaaehtoisten motivaation parantamisessa on asianmukaisen valmennuksen järjestäminen. On todella turhauttavaa joutua tekemään tehtäviä, joita ei osaa ja joissa tuntee jatkuvasti kyvyttömyyttä. Siksi on tarpeellista, että kuhunkin tehtävään annetaan riittävä perehdytys. Monissa tehtävissä pelkkä perehdytys ei vielä riitä, vaan tarvitaan syväluotaavaa koulutusta. Panostaminen kuitenkin kannattaa, sillä valmennuksen myötä vapaaehtoiset kokevat kasvavansa ja näin heidän motivaationsa kohoaa. Eikä pidä unohtaa sitäkään, että osaamisen kasvaessa tietenkin myös työn jälki paranee.

a) Omien lahjojen ja paikan löytäminen

Ensimmäinen alue valmennuksessa on oman paikan ja omien lahjojen löytäminen. Monien seurakuntalaisten passiivisuus ei johdu laiskuudesta vaan siitä, ettei oman näköistä roolia ole vielä löytynyt. Joidenkin kohdalla syy on alemmuudentunteessa. Heistä tuntuu, etteivät he osaa mitään, eivätkä siksi halua tuppautua sotkemaan asioita. Omien lahjojen tunnistaminen on tärkeää myös siksi, usein uupuminen vapaaehtoistyössä johtuu väärässä tehtävässä palvelemisesta. Kun löytää tehtävän, jossa omat lahjat pääsevät oikeuksiinsa, se ei ole läheskään niin väsyttävää. Päinvastoin, mikäli työmäärä on mitoitettu oikein, tällainen tehtävä antaa enemmän kuin ottaa.

Omien lahjojen tunnistamiseksi on olemassa monia valmiita koulutuspaketteja ja kirjoja, joita voi hyödyntää. Ei ehkä kannata keksiä pyörää uudestaan vaan nöyrtyä valmiin materiaalin hyödyntämiseen. Itse olen käyttänyt ainakin Kansan Raamattuseuran materiaaleja sekä Seurakunnan luontaisen kehityksen kirjoja. Tällaisissa materiaaleissa on hyvän opetuksen lisäksi mukana testejä, jotka helpottavat omien lahjojen tunnistamista. Kurssin osalta on tärkeää, ettei se ole liian pitkä. Sanoisin, että parin illan kokonaisuus on jo ihan riittävä. Liian pitkä kurssi muodostuu helposti tulpaksi, kun tekemistä kaipaavien ihmisten kalenteria täytetään istumisella.

Lahjojen löytämiseen tähtäävän koulutuksen jälkeen suosittelen järjestämään henkilökohtaisen haastattelun jokaisen kurssilaisen kanssa. Tehtävä istuu luontevasti työntekijälle, mutta siihen voi periaatteessa kouluttaa myös jonkun vapaaehtoisen. Haastattelun tarkoitus on kartoittaa vaihtoehtoja, joissa koulutettava pääsisi mahdollisimman nopeasti kokeilemaan palvelemista. Mikäli kurssilaiselle ei varsin nopeasti löydetä sopivaa tehtävää, uhkaa kurssin anti jäädä teoreettiseksi ja varsin nopeasti hän valuu takaisin siihen, mistä lähdettiin. Eikä mitään lahjoja voi aivan varmuudella löytää kursseja käymällä, vaan vasta kokeilemalla tehtäviä käytännössä.

b) Tehtävissä kasvaminen

Oman paikan löytämisen jälkeen tarvitaan jatkokoulutusta. Koulutusta ei kuitenkaan kannata yleensä järjestää ennen tehtävissä palvelemista, sillä helposti koko homma valuu pelkäksi kouluttamiseksi ja motivaatio laskee, kun ei päästä tositoimiin. Vapaaehtoiset kannattaakin päästää moniin tehtäviin melko kouluttamattomina ja tarjota kurssitusta vasta siinä vaiheessa, kun he todella kokevat sitä tarvitsevansa. Tällöin oppimismotivaatio on korkealla ja jokaisella on käytännön kokemusta, jota voidaan hyödyntää koulutuksessa. Tämä ei tietenkään sulje pois välttämättömän perehdyttämisen tarvetta. On myös olemassa niin haastavia ja riskialttiita tehtäviä, ettei niihin voi päästää ilman kunnollista koulutusta. Esimerkkinä tällaisesta mainittakoon vaikkapa sielunhoito.

Jatkokoulutus tehtävissä palveleville on hyvä järjestää varsin kohdennetusti pienillekin kohderyhmille. Tällöin etuna on, että voidaan oikeasti paneutua nimenomaisesti sen tietyn tehtävän kysymyksiin ja iso osa koulutusta on keskustelua. Tampereella olemme järjestäneet koulutusta mm. ryhmien vetäjille, ylistyksen johtajille, rukouspalvelijoille ja pyhäkoulunopettajille.

c) Vapaaehtoisten omat illat

Eräs harkitsemisen arvoinen osa koulutusta ja myös kiittämistä on vapaaehtoisille suunnattujen iltojen järjestäminen. Kokemukseni mukaan illoissa on hyvä olla pieni elitistinen kynnys, jolloin vapaaehtoiset kokevat itsensä arvostetuiksi. Rajanvedon ei kuitenkaan kannata olla liian tiukka, sillä se herättää muissa ulkopuolisuuden tunnetta ja lähettää tekovanhurskaan piiloviestin. Mukaan kannattaa kutsua kaikki vapaaehtoiset ja sellaiseksi ryhtymistä harkitsevat.

Rajatun osallistujajoukon etuna on myös se, että illoissa voidaan käsitellä myös arkoja teemoja sekä aiheita, jotka vahvistavat sitoutumista ja osaamista. Tällaisia teemoja ovat mm. seurakunnan näyn syväluotaus, arvot, tulevaisuuden suunnitelmat ja yhteisön ongelmat. Välillä illan ohjelma voi olla kevyttäkin ja tavoitteet puhtaasti virkistymisessä. Se, kuinka usein vapaaehtoisten omia iltoja kannattaa järjestää, on tietenkin tapauskohtaista. Ehkä kerran kuussa on riittävä tahti, joskus riittää harvempikin taajuus.

Kirjoittaja: Timo Pöyhönen

To be continued: Vapaaehtoisten kiittäminen